Tarvitaanko kiukuttelua?

Teen tällä hetkellä kokemus- ja pohdintapohjaista tutkimusta siitä, tarvitaanko elämässä kiukuttelua. Kiukuttelu, tuo napiseminen, mökötys, raivoaminen, mielen osoittaminen ja mitä milloinkin, on erittäin inhimillinen toimintatapa. Harva aikuinen sitä julkisesti myöntää tekevänsä, mutta taitaa se kuitenkin usein kotirepertuaariin kuulua.

Negatiivisia tunteita saa ja pitää osoittaa. Mutta olen miettinyt, että siinä on iso ero, sanooko, että oli huono päivä vai antaako toisen tuta sen kiukuttelun kautta, että päivä TOSIAAN oli huono. Ensimmäinen versio ei juuri kuluta kuulijansa voimia. Se voi jopa voimauttaa, kun voi jakaa toisen tunteen ja antaa tukea ja ymmärrystä. Toinen versio saa vastaanottajansa tuntemaan hyvin pian uupumusta, voimien katoamista ja tarvettaa kiukuta itsekin.

Toisaalta onko kohtuullista ajatella, että aina jaksaisi osoittaa negatiiviset tunteensa rakentavasti? Saako välillä ärsyttää, suututtaa, harmittaa ja rasittaa niin, että voi tunteensa raivota tai mököttää ulos? Ei siihen maailma ainakaan kaadu. Mutta kyllä se voimia vie lähiympäristöltä. Toisaalta onko sekin ihan okei? Sitähän varten tässä ollaan. Tyyntä, mutta myös myrskyä varten.

Ajattelimme kokeilla viikon kiukuttelulakkoa. Kaikkia tunteita saa kyllä osoittaa, mutta tarkoitus on yrittää keksiä erilaisia tyylejä tuoda ne esille kuin kiukuttelu. Näin etukäteen sanoisin, että puhuminen olisi se paras tyyli kiertää kiukuttelu. Mutta aina ei kyllä ole se fiilis, että jaksaisi avata sanaisen arkkunsa. Ja kun aina ei oikein edes tavoita sitä, että mikä kiukuttaa. Kiukuttaa vaan niin kamalasti. Ja kun tietää, että kiukuttelu on usein myös sitä tunnetta, että ”Hei, katso. Kaipaan huomiota ja syliä.” Tai ”Hei, katso. Haluaisin olla edes hetken rauhassa.” Niin lapsella kuin aikuisella.

Kiukutteluun ainakin itsellä ja lapsilla vaikuttaa olennaisesti nälkä ja väsy. Jos molemmat tekijät saadaan eliminoitua enimmäkseen arjesta, niin kyllä kiukun määrä vähenee. Hormonejakaan ei tule (naisen) elämässä väheksyä.

Onko kaikki tunteet sallivaa elämää ilman kiukuttelua?