Parisuhteessa luottamus on minulle sitä, että tietää toisen yrittävän parhaansa yhteisen hyvän eteen. Se ei tarkoita onnistumista kaikessa ja aina, mutta se tarkoittaa hyvän haluamista toiselle. Arkisella tasolla pienemmät sovitut asiat voivat joskus unohtua, mutta hyvä halu ei unohdu.
Tiukassa paikassa luottamus on sitä, että tietää, että täysin varmasti toinen yrittää parhaansa. Luottaa että, jos jotain sattuu, hän pitää huolta kaikin voimin. Tietää, että hän tukee lujasti. Uskoo, että hän luottaa minuun, vaikka olisin mokannutkin. Varmuutta, että toinen tulee luokseni, jos häntä tarvitsen, vaikka maailmaan ääriin. Luottamus on suojaava kilpi.
Luottamusta rikkoo itsekeskeisyys. Luottaessani ajattelen, että toinen ajattelee myös minun parastani ja haluaa nähdä asiat paitsi omalta, niin minunkin kannaltani. Jos joudun huomaamaan, että minut oli unohdettu, se vie kauemmas puolisosta. Pelko luottamuksen menettämisestä on minulle pohjimmiltaan pelkoa, etten ollutkaan tärkeä toiselle. Pelkoa, että hänelle tärkeintä olisi hänen oma etunsa.
Luottamuksen arvoiseksi osoittaudutaan ajan kanssa. Kun saa huomata, että puoliso on matkan varrella reilu ja harkitsevainen, avoin ja rehellinen, monin tavoin osaava ja ajattelevainen, se rakentaa pala palalta luottamusta. Joustavuus ja empaattisuus lisäävät luottamusta. Lämpö ja läheisyys vahvistavat sitä.
Inhimillisyys ei luottamusta vie, mutta kyvyttömyys myöntää virheensä ja pyytää niitä anteeksi, nakertavat luottamusta. Joskus omasta pelosta, osaamattomuudesta tai väsymyksestä käsin rikomme luottamusta. Se on ymmärrettävää, kun sen myöntää, mutta tuhoisaa, jos sen vierittää toisen syyksi.
Se tunne, että on luottamuksen arvoinen ja vierellä on luottamuksen arvoinen kumppani, on suoraan onnellisen parisuhteen ytimestä. Luottamuksen ilmapiiriin mahtuvat vahvuudet ja heikkoudet avoimesti ja rakkaudellisesti. Luotettavalla tiimillä on hyvä käydä tulevan tuulia päin, sisältäpäin vahvoina ja lujina.