Nalkuttamisen synonyymeja ovat mm. naputtaminen ja urputtaminen. Ilmiötä voisi kuvailla näin. Nalkuttaessaan toinen puolisoista sanoo ikävällä äänensävyllä ja jälkikäteen puolisolleen asioista, jotka olisi hänen mielestä pitänyt hoitaa tai hoitaa eri tavalla. Tästä seuraa helposti ärtymys- ja puolustusreaktio. Ja siitä seuraa herkästi ilmiriita. Ja kokonaisuudessa asiat eivät etene mihinkään, vaan junnaavat paikoillaan.
Jos teillä ei nalkuteta, niin tämän tekstin lukemisen voi lopettaa tähän. Jos nalkutetaan, niin silloin tämän tekstin ajatuksia voi miettiä. Pohdin tekstissä aihetta asetelmana nainen nalkuttaa, mutta voi asetelma olla toisinkin päin. Tai molemmin päin. Ja kyllä. Naisena ymmärrän, miksi nainen nalkuttaa. Mutta ajattelen, että siitä pitäisi päästä eroon, koska se ei ole kenellekään hyväksi.
Luin aikoinaan kirjan Heikko vahva vaimo (Laura Doyle). Siinä oli muutamia realistisen pohdinnan arvoisia näkökulmia, vaikka ymmärrän, että kirja on feministeistä erikoinen. Kirjaa luettuani tajusin jotain nalkutuksesta. Sen, että nalkuttamisesta ei ole mitään hyötyä, eikä sille ole hyviä perusteluja. Asiat täytyy oppia hoitamaan jotenkin muuten sekä vaimon että miehen parhaaksi.
Mistä asioista esimerkiksi nalkutetaan? Siitä, että pyykit on laitettu väärin narulle tai viikattu väärin, että keittiötä ei ole siivottu niin kuin pitäisi, että lapsille on puettu eri vaatteet kuin pitäisi tai jostain muusta, mikä ei ole mennyt niin kuin vaimo oli sen mielessään etukäteen miettinyt. Tästä päästäänkin odotuksiin.
Vaimolla on usein oletus, että miehen pitäisi toimia juuri niin kuin hän kodinhoidossa ja lastenhoidossa tai jossain muussa talouden hoitamiseen liittyvässä asiassa. Nainen ei usein sano odotuksiaan etukäteen ääneen, vaan vasta jälkikäteen, kun huomaa, että mies ei ole toiminut niin kuin vaimo olisi itse tilanteessa toiminut ja mielessään olettanut myös miehensä toimivan. Ja jälkikäteen asiasta sanomalla ei kumpikaan voita mitään. Kyse on siis myös kommunikaatiosta. Miten ja milloin asiat kommunikoidaan.
Asioista täytyy oppia sanomaan ja keskustelemaan etukäteen, jos haluaa päästä eroon nalkutuksesta. Jos naiselle on tärkeää, että joku asia hoidetaan hänen ajattelemansa aikataulun mukaan tai ”hänen tyylillään”, niin asiasta täytyy keskustella etukäteen. Usein asiat voi hoitaa monella eri tyylillä ja silti aivan riittävän hyvin. On tärkeää oppia arvostamaan kummankin tapoja hoitaa asiat. Ja on tärkeää kertoa etukäteen, jos toivoo toisen hoitavan jonkun tietyn asian, tiettyyn aikaan ja vieläpä tietyllä tavalla. Ja tälle toiveelle täytyy myös olla perustelut. Muunkinlaiset kuin että minä olen tottunut hoitamaan asian aina näin ja lapsuudenkodissakin asia hoidettiin aina niin.
On varmasti miehiä, jotka eivät hoida asioita, mutta uskon, että pääasiassa on miehiä, jotka eivät osaa lukea vaimonsa ajatuksia. Mitä vaimo olisi halunnut miehen tekevän, milloin ja miten. Jos vaimo etukäteen kertoo, millaisten asioiden hoitaminen hänellä on mielessä vaikkapa tulevalle viikonlopulle ja jaetaan etukäteen vastuuta asioista, niin kyllä asiat yleensä hoituvat. Mutta jos asioista ei puhuta, mies on yleensä ajatellut asioiden tapahtuvan eri aikataulussa, eri tavalla ja eri tärkeysjärjestyksessä kuin vaimo. Naisen ja miehen silmälaseilla asiat eivät välttämättä ole lainkaan samassa kiireysjärjestyksessä.
Minusta tuntuu, että usein nalkuttamista esiintyy erityisesti silloin, kun nainen väsyttää itsensä yrittämällä uhrautua kaikkien puolesta ja yrittämällä tehdä kaiken itse. Ja väsyneenä vaimo on sitten kipakka sanomaan kaikesta, mikä ärsyttää. Silloin on aika katsoa peiliin. Jotta jaksaa huolehtia kodista ja muista, täytyy myös pitää huolta itsestään. Vaimo tarvitsee ja ansaitsee joka elämäntilanteessa omaa aikaa, lepoa ja mukavia hetkiä. Kun on saanut vähän hengähdystaukoa arjesta, on voimia olla nalkuttamatta ja keskustella asioista asiallisesti. Jälkikäteen ei kannata sanoa mistään toistuvasta arkiongelmasta. Nalkuttaminen ei enää muuta mitään muuta kuin molempien asennetta asian suhteen negatiivisemmaksi.
Vaimon täytyy osata luopua ainakin välillä hyvästäkin kontrollistaan kotiin, arkeen ja perheeseen. Ja ottaa aikaa itselleen. Uskon, että vaikkapa pienten lasten perheessä, jos vaimo sanoo, että tarvitsen lepoa ja vapaaillan, niin mies sen aina ilomielin antaa. Vaimon hyvinvointi on tärkeää. Mutta miehille ei ole aina luontevaa osata ajatella toisen puolesta, milloin vaimo tarvitsisi lepoa. Ja toisinaan, kun mies tarjoaa lepohetkeä, niin vaimo ei osaa sitä ottaa vastaan. On opittava pitämään itse huolta oman ajan tarpeistaan, sanoa ne ääneen ja myös ottamaan vastaan apua ja lepotarjouksia. On opittava antamaan ja ottamaan itselleen niin paljon lepoa ja mukavia hetkiä, että jaksaa olla nalkuttamatta ja hoitaa asiat asiallisesti. Sillä tavalla hoidettuna asiat sujuvat paremmin ja ilman, että kummallakaan menee turhaan hermot.
Ajattelen, että nalkuttaminen ei ole reilua. Asioista, jotka eivät suju, pitää kyllä keskustella. Se on kummankin yhteinen asia. Mutta ei niin, että niistä sanotaan ikävällä äänensävyllä jälkeenpäin. Vaan niin, että jos on joku arkea hankaava ongelma, niin siitä keskustellaan virkeässä mielentilassa etukäteen ja sovitaan yhdessä, mitä asian kanssa tehdään. Väsyneenä olisi hyvä oppia jättämään keskustelut virkeämpään ajankohtaan. Ja vielä parempi olisi se, että oppisi etukäteen ja myös yhdessä huolehtimaan siitä, ettei kumpikaan väsy liikaa, että ei olisi edes tarvetta alkaa nalkuttaa.
Itselleen ja toiselle saa kuitenkin olla armollinen. Aina ei kaikki mene niin kuin oppikirjasta. Silloin voi pyytää anteeksi ja hyväksyä sen, että aina ei kaikki onnistu niin hyvin. Tärkeintä on jaksaa yrittää.
5 kommenttia
Ja jotteivat sukupuolten väliset roolitukset olisi liian stereotypisiä, huomauttaisin, että tässä nalkutusasiassa osat voivat olla kummin päin vaan. Myös mies voi nalkuttaa vaimolle. Nimim. kokemusta on.
Kiitos kommentista, Freija! Asetelma voi olla kumminkin päin.
Minusta olisi tärkeää, että jokainen oppisi tuntemaan puolisonsa ja itsensä mahdollisimman hyvin. Eräällä avioliittoleirillä kuvattiin ihmisiä ”pieniksi vihreiksi ihmisiksi”. Naisille tyypillisempiä ominaisuuksia kuvattiin keltaisella ja miehille sinisellä. Jokainen ihminen on omaa sävyään ja asettuu keltaisesta vihreän kautta siniseen muuttuvalle janalle ihan ikiomalle paikalleen ja sävyynsä. Kukaan ei ole samanlainen. Silti tarvitaan teorioita, että pystyy paremmin käsitteellistämään asioita ja ymmärtämään itseään ja toista. Ja minusta on tarpeen olla teorioita, joissa jotkut ominaisuudet ovat tyypillisempiä naiselle ja toiset miehelle. Koska näen, että se mallintaa osaltaan todellisuutta.
En näe uhkana sitä, että jotkut piirteet ovat tyypillisempiä ja stereotyyppisempiä naiselle ja jotkut miehelle. Enkä näe uhkana sitä, että kaikki naiset ja miehet ovat erilaisia ja kummassakin voi olla kummallekin sukupuolelle tyypillisempiä ominaisuuksia. Tärkeänä näen tässä blogissa sen, että voisi ehkä löytyä oivalluksia, jotka lisäisivät itsetuntemusta tai auttavat rakentamaan omasta parisuhteesta toimivamman. Jos kokee olevansa stereotyyppinen nainen jossain asioissa, se on yhtä lailla sallittua kuin se, että ei koe ja samoin miehellä. Kukaan meistä ei ole kokonaisuutena stereotypia. Silti ns. stereotypioista tai malleista on apua. Ne eivät ole koko totuus, vaan voivat auttaa oivaltamaan jotain. Ja kaikki oivallukset eivät toimi kaikissa avioliitoissa ja eivät ole edes olennaisia kysymyksiä. Arvokasta on, jos voi löytää sellaisia ajatuksia, jotka voivat tuoda uutta oman parisuhteen hoitamiseen.
Tässä tekstissä minua pohdituttaa nalkutuksen problematiikka. Oli tilanne sitten niin päin, että nainen nalkuttaa tai mies nalkuttaa. Olennaista minusta olisi pohtia nalkutusta ilmiönä. Se on minun näppituntuman mukaan yleinen ilmiö. Mitä se on? Mistä se voisi johtua? Onko se hyvä juttu tai onko siinä jotain hyvää? Mitä asian kanssa voisi tehdä? Koen saaneeni asiasta oivalluksia, jotka ovat auttaneet omassa avioliitossa.
Ja puhun tilanteesta vaimon näkökulmasta, koska se tilanne on minulle tutumpi ja koen saaneeni ajatuksia siitä. Mietin etukäteen, käyttäisinkö vain sukupuolineutraalia sanaa puoliso, mutta en kokenut sitä perusteltuna. Nämä ajatukset ovat naisen ajatuksia vaimona, oman kokemukseni perusteella. Tuntui hämäävältä piilottaa sitä sukupuolineutraaliuden alle. Mutta ymmärrän hyvin, että kaikilla ei ole sama tilanne ja asetelma. En yritä kertoa koko totuutta. Mutta toivoisin välittäväni häivähdyksen oivalluksesta.
Hieno kirjoitus tärkeästä aiheesta. Itseni kyllä tunnistan tuosta kaiken jaksavasta ja hoitavasta naisesta, joka kimpaantuu, kun mies ei ole älynnyt valita tenavalle matchaavan värisiä sukkahousuja.
Tykkäsin kovasti, kun puhut nalkuttamisesta yleensäkin tuollaisena ihan vain ikävästi sanomisena, kun monesti sitä ajatellaan turhana sanomisena tai saman asian jankuttamisena. Ehkä se vähentäminen onnistuisi juuri tuolla etukäteen asian esilletuomisena. Ei kukaan voi muuttaa, mitä jo tuli tehtyä. Plus, että ehkä niillä sävy-sävyyn olevilla sukkahousuillakaan ei ole loppujenlopuksi niin väliä, eli voitaisiin myös keskustella siitä, voisivatko osapuolet ehkä höllentää omaa vaatimustasoaan siitä asiasta, mistä nalkutusta syntyy. Eli että okei, minä yritän muistaa että sinä tykkäät ruokapöydän olevan puhtaaksipyyhitty, ja okei, ehkä se ei kaada maailmaa, jos siinä pöydällä nyt sattuu olemaan pari maitorengasta. Elämä on.
Kiitos kommentistasi, SiruM! On lohdullista kuulla, että muillakin painitaan samanlaisten haasteiden kanssa.
Luulen, että kompromissien etsiminen ja asioista rauhallisella ajalla keskusteleminen on paras tapa ratkoa nalkutusta aiheuttavia ongelmia. Että tosiaan pystytään vähän puolin ja toisin höllentämään vaatimustasoa ja toisaalta, jos joku asia on toiselle tosi tärkeä, niin myös sopimaan siitä, miten se huomioidaan arjessa.
Ajattelen, että nalkuttaessaan nainen välillä sanoo asiasta ja välillä vähän turhanpäiväisistä pikkuasioista, jotka eivät kokonaisuudessa ole tärkeitä, vaikka naiselle ovatkin. Asia voi itsessään olla oikeutettu, mutta nalkuttaminen on väärä tapa hoitaa asia. Siksi ajattelen, että jos tekisi mieli nalkuttaa, olisi kuitenkin viisaampi pitää suunsa kiinni. Ja virkeänä jaksaa toimia niin varmemmin kuin väsyneenä. Mutta jos asia on sellainen, että se vaivaa toistuvasti arjessa, niin silloin se pitää ja kannattaa ottaa esille sellaisessa tilanteessa, jossa siitä on aikaa puhua rakentavasti. Se on kummankin oikeus ja varmasti etu myös. Ei harminaiheitaan tarvitse niellä, mutta viisautta on käsitellä ne vasta sopivalla ajalla.
Naisena ymmärrän hyvin, miksi sukkahousujen väri on tärkeä asia. Mutta olen myös pikku hiljaa oppinut ymmärtämään, miksi se ei ole niin tärkeä asia. Asiaan on kaksi näkökulmaa, jotka molemmat ovat ihan perusteltuja. Puhumalla niistä löytyy jonkinlainen kompromissi perheessä. Meillä usein minä laitan vaatteet valmiiksi pinoon, vaikka puoliso olisikin se, joka ne lapsille pukee. Se voi olla yksi ratkaisu tähän ongelmaa.