Kommunikaatio

Ihmisten kohtaaminen työssä sujuu minulta helposti empaattisesti. Usein tuntuu, että sitä ihan pursuaa myötätuntoista eläytymistä muiden kokemuksiin ja tunteisiin. Miksi silti joskus tuntuu, että empatia loppuu?

Olen huomannut, että läheisissä ihmissuhteissa empatiaa on joskus vaikea löytää. Halu kuulla ja ymmärtää voi alkaa hiipua. Miksi niin tapahtuu?

Uskon, että empatia vaatii energiaa. Kun ihmisellä on voimia ja hyvinvoiva olo, empatiaa riittää paremmin. Rankoissa olosuhteissa voimat myötätuntoon ja toisen asemaan asettumiseen saattavat heiketä. Rankkoja olosuhteita voivat olla ulkoiset tekijät tai ihmissuhteen sisäiset tekijät. Puramme esimerkiksi väsymyksemme yleensä eniten kotona. Väsyneellä ei ole enää paljoa annettavaa itselle eikä toiselle. 

Ihmissuhteen sisältä kumpuavat haasteet syntyvät usein ajan myötä. Läheisissä, pitkissä ihmissuhteissa empatia vaatii säilyäkseen vastavuoroisuutta. Jos tuntuu, ettei toinen ymmärrä tai halua ymmärtää, johtaa se usein kierteeseen. Silloin tuntuu, ettei kumpikaan enää kestä toisen tunteita, eikä halua ymmärtää toista. Tunneyhteys joutuu katkolle.

Pettymykset ihmissuhteessa ja torjutuksi tuleminen voivat johtaa siihen, että ihminen alkaa kuolettaa empatiaansa. Kun itseen sattuu, ei pysty tai halua antaa toisellekaan hyvää kohtaamista. Empatiaa voivat tuhota myös väärinymmärrykset. Kun asioita on jäänyt hampaankoloon ja käsittelemättä, ihmissuhde vinoutuu. Kipu, epäreiluus tai katkeruus vievät sijan myötätuntoiselta kohtaamiselta.

Jos empatia tuntuu loppuneen, matka takaisin ei ole pikamatka. Kadonnutta empatiaa ei voi saada pakottamalla takaisin, vaan se palaa vain lempeydellä, myötätunnolla ja ymmärryksellä. Vaatiminen tai käskyttäminen ajaa empatian entistä kauemmas; hyväksyvä ja lämmin kohtaaminen tuo sitä hiljalleen takaisin.

Empatian palauttaminen vaatii molemminpuoleista pettymysten käsittelemistä ja luottamuksen palauttamista siihen, että tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Vastavuoroisen hyvän kohtaamisen rakentaminen vaatii turvallisuutta ja vie aikaa. Molemminpuoleisen kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen tunne on kuitenkin jotain, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa. Vastavuoroisen empaattisessa parisuhteessa on hellä ja hyvä olla.

Inhoan palelemista. Se tuntuu kokonaisvaltaisen ikävältä ja kuluttavalta. Tunne on todennäköisesti peruja varhaisnuoruuden anoreksia-ajoilta, jolloin palelin jatkuvasti. Paitsi että inhoan palelemista fyysisesti, en halua palella myöskään henkisesti, etenkään parisuhteessa. 

Lämpö hellii, kova ja kylmä – lämpöön liittyy pehmeys, kylmyyteen terävyys. Parisuhde, joka on lämmin tai suhde, joka on kova ja kylmä, ovat hyvin erilaisia paikkoja elää vuodesta toiseen 24/7. Kun näkee lämpimiä katseita, eleitä, huomiointia ja kosketusta puolisoiden välillä, lämpö säteilee ja välittyy myös ympärille. Terävät sanat, kylmä etäisyys ja kova kohtelu ovat kurjaa katseltavaa sivustakin.

Ei ole luonnonlaki, että lämpö ajan myötä katoaa parisuhteesta. Tärkeintä on, että haluaa pitää toisen lämpimänä ja jakaa toiselle omasta lämmöstään. Lämpöä täytyy pitää yllä. Kylmyys hiipii usein salakavalasti suhteeseen. Yksi väärinymmärrys ja toinen kurjalta tuntunut lause heittävät ajan myötä hyisiä varjoja suhteen ylle. Vuosien myötä voi olla, että molemmat jäävät yksin varjoihin palelemaan. Jos kylmyys alkaa kurotella sormiaan teitä kohden, selvitä miksi se yrittää jäädyttää välejänne. Kylmyys ei häviä selän kääntämisellä, vaan sillä, että sitä katsotaan tutkivasti ja rohkeasti.

“Lämpenee, lämpenee” sanotaan lasten leikissä, kun asia, jota etsitään, alkaa olla lähellä. On ihana tuntea, että lämpö lisääntyy, kun lähestyy puolisoaan. Ihokontakti pitää vastasyntyneen lämpimänä, mutta yhtä lailla myös aikuinen nauttii ihon lämmöstä ja pehmeästä kosketuksesta. Ilahtunut katse ja hymyyn sulava ilme tuntuvat aivan yhtä ihanalta puolisosta kuin lapsestakin. 

Kun puoliso lähestyy sinua, anna lämpösi säteillä kutsuvasti. Helli puolisoasi sanoin, katsein, teoin ja elein. Lämpimässä suhteessa viihtyy koko perhe, jopa koko lähipiiri. Lämmössä hellitty jakaa usein lämmöstään eteenpäin myös työssään ja muissa kohtaamisissaan ihmisten kanssa. Ei ole montaakaan kauniimpaa asiaa kuin se, että lämpö alkaa levitä sydämestä sydämeen.

Rakastunut rakastuu ihanaan ihmiseen. Ihmiseen, joka on rakastuneena esillä kauniina ja avoimena. Se, mitä rakastuessaan ei aina näe, on rinkka, joka rakkaimmalla on selässään. Omankaan rinkan olemassaoloa ei ole helppo muistaa.

Ei ole kenenkään vika, ei sen upean ja rakkaan, eikä myöskään oma, että kaikilla on selässään rinkka. Kuitenkin kun rakastuminen vaihtuu rakastamiseksi ja taakat alkavat painaa, rinkat tulevat pikkuhiljaa näkyviksi. Siinä vaiheessa, kun rinkka alkaa kuormittaa selkää, voi olla, että taakkoja kannetaan puolison kanssa yhdessä ja kevennetään niitä jakamalla. Parhaimmillaan kumpikin osaa myös keventää omaa rinkkaansa purkamalla sieltä turhia painolasteja, vuosien varrella rinkantaskuihin jääneitä.

Voi kuitenkin myös olla, että kummankin rinkka on niin epämukava ja painava, että ei olekaan voimia kantaa sitä rinta rinnan puolisonsa kanssa. Voi tuntua helpommalta kulkea kauempana ja suojella kulkuaan valitsemalla tahti ja reitti yksin. Toisinaan taas rinkka ojennetaan puolison selkään: “Olet reipas ja ihana, voisitko kantaa tätä?” Voi myös käydä niin, että rinkka sälytetään vaivihkaa puolisolle ja siirretään puolison omaisuudeksi: “Miten ihmeessä sinulla onkin tuollainen valtava rinkka? Minulla kun ei ole rinkkaa ollenkaan.”

Puoliso voi kantaa selkä kumarassa oman taakkansa ja joskus puolisonkin taakan lisäksi. Mutta kukaan muu ei osaa rinkkaa purkaa, kuin se, joka on ollut mukana sitä pakkaamassa. Vastuun ottaminen oman rinkan kantamisesta ja sen purkamisesta itse, on välttämätöntä onnellisen, yhteisen tien löytämisessä. Yhtä lailla tärkeää on oppia jakamalla keventämään taakkojaan. Jotta voi kulkea rennoin askelin käsi kädessä, taakka ei voi olla kummallakaan liian raskas. Rinkkaan kurkistaminen aika ajoin ja tarpeettomaksi käyneen pois jättäminen kannattaa, vaikka siinä joutuu käydä välillä suoraan kipua päin.