Aviovuode, tuo maailman onnellisin paikka. Lakanoita tänään taas sen sadannen kerran arjen kiireessä vaihtaessani aloin pohtia sängyn tarinaa.
Uni, tuo väsyneelle levon tuova, ihana asia. Peitto, tuo suojan ja lämmön antaja. Sänky, tuo paikka, jossa saa olla lähekkäin ja turvassa. Puolison lämmin kylki. Kaksi tyynyä ihan vierekkäin.
Sänky kuvastaa kaikkea sitä läheisyyttä ja lämpöä, mitä avioliitossa voi saada. Sängyssä on käyty monet elämän tärkeimmät ja vaikeimmatkin keskustelut. Siellä on itketty ja naurettu. Sinne on paettu elämän raskaita ja väsyttäviä hetkiä. Siellä on myös valvottu. Pelätty ja murehdittu. Mutta enemmän kaikkea hyvää. Sängyssä saa levätä yhdessä. Siellä on hyvä olla.
Vuosien jälkeen on aina yhtä mukavaa nukkua puolison vieressä. Siinä uni on levollista. Olen edelleen todella onnellinen, kun yöllä herätessäni näen rakkaimman vieressä nukkumassa. On ihana mennä yhdessä nukkumaan ja herätä toisen viereltä, siihen ei kyllästy. Usein tosin menemme eri aikaan nukkumaan. Silloin tekee mieli nukahtaa sohvalle, koska sänkyyn on mukavinta mennä yhdessä.
Aviovuode on arkisella tavalla pyhä. Se symboloi kaikkea sitä yhteyttä, mikä avioliitossa on mahdollista saavuttaa. Päästä toista ihan lähelle. Ettei tarvitsisi nukkua sängyn äärilaidoilla, vaan voisi olla ihan lähekkäin. Ettei kipeitä puhumattomia möykkyjä olisi erottamassa puolisoita toisistaan.
Puolison ollessa reissussa sängyn toinen puoli on tyhjä. Jos puolison menettäisi, en pysty edes kuvittelemaan, miten tyhjä toinen puoli olisi. Jo reissun aikana puoli on tyhjä ja en osaa nukkua yhtä hyvin kuin puolison ollessa vierellä. Lomareissun jälkeen on aina yhtä ihana kellahtaa yhdessä omaan sänkyyn.
Meillä on yhteinen peitto. Sen alle on hyvä käpertyä. Olen niin kiitollinen, että on hän, jonka kanssa peiton alle on hyvä käpertyä vuosi toisensa jälkeen.