Tajusin tänään, että olen vapaa nainen. Ei, en ole eronnut tai karannut. Nimettömässä on kaksi kaunista, vähän naarmuuntunutta rengasta ja lasten reppuja on rivi ovensuussa. Mutta kyllä, olen vapaa.
Olen vapaa olemaan minä. Vierelläni on ihminen, jonka kanssa saan olla oma itseni kaikkine kummallisine, rasittavine ja hyvine puolineni. Ei tarvitse esittää olevansa jotain muuta kuin olen. Vierelläni on ihminen, joka tukee minua kohti unelmiani. Hän hoitaa teknisen puolen, kun haluan alkaa pitää blogia. Hän kannustaa, kun kerron haaveistani ja miettii, miten niitä käytännössä voisi toteuttaa. Hän näkee mahdollisuuksia silloinkin, kun en niitä uskalla nähdä.
Vierelläni on ihminen, jonka kanssa olen saanut yhdessä elää todeksi unelmiamme. Olen vapaa luottamaan häneen. Hän on vierellä silloinkin, kun on unelmiemme raskas osuus. Kun lapsi sairastuu ja monet elämän haasteet iskevät päälle. Kun avioliitossa rämmitään isoa ylämäkeä.
Olen vapaa etsimisestä. Olen löytänyt paikkani ja saan kiitollisena nukahtaa illalla juuri niiden ihmisten ympäröimänä, joiden lähellä minun on hyvä olla. Ei tarvitse epäröidä ja miettiä, missä on minun paikkani tässä maailmassa. Omalta paikaltani saan tehdä työtä sen eteen, että meidän avioliitto ja perhe olisi hyvä paikka olla. Ja saan kotoa tuen sille, että voin yrittää omalla panoksellani tehdä myös maailmasta vähän paremman paikan ja kurotella kohti omia haaveitani.