Olipa kerran pelokas elämä. Siinä uhkat leijuivat ympärillä. Vahingot, vaaratilanteet ja asioiden mahdollisuudet mennä pieleen vaanivat. Pelokkaassa elämässä turvallisuuteen ei uskallettu luottaa ja negatiiviset tunteet haudattiin usein pelon alle. Koska tunteetkin olivat pelottavia ja etenkin se, mitä ne voivat aiheuttaa.
Mietin elämää, jossa valintoja ohjaa usein pelko. Ehkä hiusten värjääminen epäonnistuu tai on vaarallista? Ehkä ruoka on pilaantunutta tai muuten haitallista? Ehkä reissu ei onnistukaan tai siitä tulee katastrofi? Ehkä kukaan ei halua olla oikeasti ystäväni? Ehkä en ole rakkauden arvoinen?
Elämässäni olen joutunut taistelemaan paljon pelkoja vastaan. Pelkäämisestä tulee helposti tapa ja uhkien näkemisestä normaalia. Pelkojen maailma on kapea ja ahdistava, iloton ja harmaa. Pelkojen maailmassa elämä herkästi unohtuu.
Toisaalta halu nähdä maailma, tehdä ja kokea ovat vieneet pelkojen yli. En ole halunnut jättää asioita kokematta pelon takia. Olen myös innostuva ja optimistinen: eläminen kyllä kiinnostaa. Miten paljon olenkaan saanut niistä hetkistä, kun en ole jäänyt pelkojeni vankilaan.
Taistelussa pelkoja vastaan pahin pelkoni on, että elämä jää elämättä. On pelottavaa, jos hauskat asiat jäävät kokematta pelkojen takia. On turhaa, jos uudet asiat jäävät kokeilematta, koska pelottaa. On surullista, jos ihmissuhteet jäävät pelkojen varjoon.
Nykyään kohdatessani pelon, yritän alkaa sen kanssa juttusille. Mitä yrität minulle sanoa, pelko? Uskotteletko minulle jotain, mikä ei ole totta? Yritätkö rajoittaa minua ja kapeuttaa elämääni? Haluatko hyvää, mutta keinosi ovat väärät siihen? Olenko turvassa, vaikka sinusta ei siltä vaikutakaan? Onko riski ottamisen arvoinen, askel kohti elämää?
Nautin turvallisesta elämästä, mutta en pelokkaasta. Toivon, että elämäni kapeutumisen sijaan laajenisi vuosien varrella. En suostu vapaaehtoiseksi asukkaaksi vankilaan, jonka vanginvartijana pelko on. Haluan olla turvassa, mutta vapaa. En peloton, mutta mahdollisimman rohkea.