Ruuhkavuosissakin voi olla tosi rakastunut puolisoonsa. Rakastuminen vaihtuu vuosien myötä rakastamiseksi, mutta rakastumisen ei tarvitse silti kadota. Tänään pohdin rakastumisen tunnetta niissä vuosissa, jotka jo ovat rakastamisvaihetta.
Rakastumisen tunteessa yhteisten vuosien myötä kaunista on tasapainoinen kaipuu toisen lähelle ja yhtä aikaa erillisyys. Puolisoa tulee ikävä ja samalla on rento luottamus, että pian taas nähdään ja on ihana nähdä toista. On hyvä olla erikseen, mutta parasta olla yhdessä. Lämmin keveys kuvastaa niin erillään kuin yhdessäoloakin.
Rakastuminen saa heittäytymään. Vuosien myötä rakastuneisuus saa näkemään puolison uusista kulmista ja rohkaisee heittäytymiseen ja hullutteluun. Ruuhkavuosissa, jos missä, piristystä ja hassuttelua kaivataan, että jaksaa arjen tiiviin aherruksen. Rakastuminen tuo keveydestä kumpuavaa voimaa arkeen.
Rakastuminen luo mutkatonta läheisyyttä. On helppo pujahtaa kainaloon, kun arki sen sallii. Käpertyä niin lähelle kuin voi. Vaihtaa tulinen suudelma tiskipöydän äärellä tai töihin lähtiessä. Miten paljon voimia väsyneeseen arkeen saakaan rakastuneesta läheisyydestä puolisonsa kanssa.
Rakastuneena on helppo nähdä sankari vierellään. Puoliso, joka tässä arjen tiimellyksessä kantaa vastuunsa ja yrittää parhaansa. Venyy ja väsyykin, mutta antaa kaikkensa. Eihän sitä voi kuin onnea täynnä ihailla: urheaa, upeaa sankaria vierellään.
Rakastuminen saa näkemään meidät tiiminä. Samalla puolella, samojen arvojen takana seisomassa. Yhteisissä arjen taisteluissa ahertamassa samojen päämäärien eteen. On huippua kuulua meidän tiimiin ja olla aivan ihastunut tiimikaveriinsa.
Arki on melkoista hullunmyllyä. On ihana olla sen keskellä ihan hulluna rakastunut puolisoonsa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään hullua; se on hauskaa, mukavaa ja onnellista.